Arvioita lehdissä ja verkossa: sitaatteja
Silja Kosola, Suomen Lääkärilehti 25/2011
"Tässä toisessa kirjassa Tuisku tarttuu hyvin ajankohtaiseen materian ylivaltaan ja lastenkin todellisuuteen tunkeutuvaan kilpailuyhteiskuntaan.
Elsa on lapsi, jonka kaltaisen moni meistä tuntee: tunnollinen, ahkera ja yritteliäs. Hänen suorituskeskeiseen elämäänsä sekoittuu tarina Narkissoksesta, itserakkaasta ja ahneesta pojasta. Kirja on tarina näiden kahden hyvin erilaisen hahmon välille kehittyvästä ystävyydestä ja sen seurauksista.
Luin tarinaa yhdessä 7-vuotiaan pojan ja 5-vuotiaan tytön kanssa. Heidän mielestään se oli loistava iltasatu, ei yhtään pelottava, vaan oikein kaunis ja lohdullinen. Ekaluokkalainen poika oivalsi heti tarinan ytimen: me kaikki voimme oppia toisiltamme jotakin, eikä voittaminen ole tärkeintä. Pienempi piti erityisesti onnellisesta lopusta ja Tuiskun taianomaisista akvarellikuvituksista, varsinkin utuisista keijuista ja suloisista kauriista.
Kunpa lapset saisivatkin olla lapsia vähän pidempään. Kunpa heidän mielikuvitukselleen jätettäisiin tilaa tavarapaljouden keskelläkin. Kunpa lasten sadut saisivat olla herkkiä ja rauhoittavia, eivätkä hätäistä sinkoilua sinne tänne. Kunpa liikunnan riemua ei riistettäisi kauhealla prässäämisellä ja liian aikaisella ja liian totisella kilpailemisella. Silloin kasvattaisimme tulevaisuuden rakentajiksi luovia, iloisia, itsevarmoja ihmisiä.
Tämän aatteen kannattamiseen tarvitaan iltasatuja ja niihin liittyviä kiireettömiä yhteisiä keskusteluhetkiä, ja tähän tarkoitukseen soveltuvat mainiosti Katinka Tuiskun taidokkaasti kirjoitetut, moniulotteiset tarinat kauniine kuvituksineen".
Lasten ja nuortenkirjallisuuden opettaja, tutkija ja kirjailija FT Sirpa Kivilaakso
Kirjallisuusterapia 1/2011, Satu ja myytti sanataideopetuksessa
"Lastenkirjailija ja kuvataideterapeutti, psykiatrian erikoislääkäri Katinka Tuisku kertoo lapsille ymmärrettävässä muodossa vanhoja myyttitarinoita. Elsa ja Narkissos-kuvasatukirja (2009) on hienoviritteinen kehityskertomus kilpajuoksijatytöstä ja itserakkaasta prinssistä.
Taitavasti kerrottu nykytarina Narkissos myytistä puhuttelee lasta ja aikuista. Se kerrotaan lapselle myötäeläen ja lämmöllä, ja akvarellikuvitus nostaa esiin vahvat tunteet. Syvällinen teksti antaa eväitä yhteisiin keskusteluhetkiin ystävyydestä ja rakkaudesta, kilpailemisesta ja tavoitteista. Sadun kautta lapsi oppii, että tärkeintä on itsensä voittaminen".
Kirjallisuuskriitikko, kirjailija Ismo Loivamaa, Lapsen Maailma 3/2010
"Katinka Tuisku lataa kirjoittamaansa ja kuvittamaansa Elsa ja Narkissos-kirjaan (Pieni Karhu) ikiaikaista myyttisyyttä ja nykyhetken lapsuutta. Elsa tapaa Narkissoksen ja molemmat oppivat toisiltaan tärkeitä asioita.
'Minulle kelpaa vain paras, eikä sekään ole kyllin hyvää' sanotaan kirjassa. Kohtuuttoman kuristavista ajatuksista karistaudutaan kirjan mittaan irti. Itsensä voittamisen ja kilpailemisen teemaa käsitellään niin selkeästi, että viesti ei huku myyttiseen hämäryyteen. Tyylissä on tosin aavistuksen verran vanhanaikaisuutta. Tuiskun akvarellit ovat sulavimmillaan ja pehmeimmillään sadun tunnelmaa kuvatessaan".
Kirjallisuusterapeutti, erityisnuorisonohjaaja Pirjo Arvola
ja äidinkielenopettaja, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki
"Tässä kirjassa kirjallisuusterapeuttinen ja kuvataideterapeuttinen ote yhdistyvät oivalla tavalla. Vanhoja myyttejä soisi tuotavan tällä tavoin enemmänkin lapsille ymmärrettävään muotoon, käyttökelpoisiksi työkaluiksi niin arjen asioiden kuin ihmisenä olemisen perusasioiden käsittelyyn. Katinka Tuisku on tässä kirjassaan onnistunut synnyttämään mielikuvia herättävän herkän kauniin maailman lapsen ja vanhemman mieltä virkistäväksi ja hoitavaksi".
Kirjallisuuskriitikko, tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly
"Katinka Tuiskun kuvakirja Elsa ja Narkissos viittaa jo nimellään kreikkalaisen mytologian taruun kauniista Narkissos-nuorukaisesta. Tunnetuin versio Narkissos-myytistä kirjautuu Ovidiuksen nimiin merkittyyn Muodonmuutoksia-tarinaan.
Elsa-tyttö on kokenut pettymystä juoksukilpailussa. Vuoden uuraan harjoittelun jälkeen hän jää kompastumisen takia mitaleitta ja sijoittuu kilpailussa viimeisten joukkoon. Elsa työstää pettymystään lammenrantaan kurottuvan narsissin kanssa. Kopea narsissi ei kelpuuta mitään Elsan maljakkoa arvolleen sopivaksi. Narsissi kertoo Elsalle oman tarinansa, jossa on lapsentajuisesti kerrottu ydinkohdat Narkissos-myytistä".
Päätoimittaja Marja Kuparinen, Kirkko ja Kaupunki 3.11.2009
"Pitääkö aina olla paras, pohtii Katinka Tuisku satukirjassaan Elsa ja Narkissos. Elsa on treenannut koko kesän juoksukilpailuihin, mutta häviää perusteellisesti. Tappion kestäminen on sietämätöntä. Kohtaaminen itsekeskeisen prinssin kanssa avaa Elsalle tien oivallukseen: tärkeintä on itsensä voittaminen. Aikuislukija tunnistaa sadusta myös narsistin kyltymätöntä halua päästä esille. Kirja on herkkine kuvineen hyvä pohja keskusteluille. Ihmisarvo ei tule siitä, että voittaa muut".
Toimittaja, viestintäkonsultti Jasmin Koistinen, Marjaniemi 5/2009
"Elsa ja Narkissos-kirjan tarina on selkeä ja johdonmukainen olematta kuitenkan tylsän opettavainen. Pidän erityisesti kirjan lähes taianomaisesta kuvamaailmasta, joka tukee oivallisesti tarinaa. Katinka Tuiskun keijumaisen kevyt maalaustyyli ja etenkin värimaailma on jotain sellaista, mitä lastenkirjoissa olen harvemmin tavannut.
Luin kirjan 7- ja 5-vuotiaille tyttärilleni. Miten kohderyhmä koki kirjan? "Jännittävä kirja", tuumasivat tytöt".